Wäinö Aaltosen museo

Samaan aikaan kun Paavo Nurmi juoksi itsensä urheilusankaruuteen 1920-luvulla, Wäinö Aaltonen nousi vastikään itsenäistyneen maan eliittiin kuvanveistäjänä. Vuosina 1924–1925 kahden maineikkaan turkulaisen tiet kohtasivat, kun Aaltonen ikuisti Hirvensalon ateljeessaan Nurmen pronssiseen juoksijapatsaaseen.

Wäinö Aaltosen museon näyttelyssä ”Wäinö Aaltonen ja itsenäisyyden vuosisata” Paavo Nurmi on esillä kolmen Urheilumuseosta lainatun esineen kautta. Näytteillä on kullattu piikkari, sekuntikello ja Turun Urheiluliiton musta edustusasu. Piikkari oli alkujaan Nurmen kilpailuissakin käyttämä juoksukenkä, joka muutettiin kultaiseksi näyttelyesineeksi New Yorkin maailmannäyttelyä varten vuonna 1939. Pian näyttelyn jälkeen Nurmi lahjoitti arvoesineen Urheilumuseoon. Musta juoksuasu oli Nurmen käytössä hänen viimeisinä kilpailuvuosinaan 1930-luvun alussa.

Sekuntikello on alkujaan kuulunut Lauri ”Tahko” Pihkalalle, joka antoi kellon lainaan Nurmelle Pariisin olympialaisissa 1924. Nurmi juoksi usein kello kädessään ja tapasi heittää sen maahan ennen viimeistä kierrosta; Pihkalan teräskello kesti käytön paremmin kuin Nurmen oma. Pariisin juoksujen jälkeen Nurmi palautti kellon Pihkalalle, joka kaiverrutti siihen kellosta löytyvän tekstin ”This watch was held by P. Nurmi when running 1500, 5000 and 3000 m at the Olympic Games 1924”.

Vuonna 1963 Pihkala joutui auto-onnettomuuteen. Ohikulkija löysi kellon onnettomuuspaikalta ja huomattuaan kaiverruksen toimitti sen omistajaksi luulemalleen Nurmelle. Nurmi korjautti kellon Sveitsissä ja palautti sen sitten sairaalassa toipuvalle Pihkalalle. Kymmenen vuotta myöhemmin Pihkala lahjoitti kellon Urheilumuseolle.

www.turku.fi/waino-aaltosen-museo

Paavo Nurmen piikkari kullattiin New Yorkin maailmannäyttelyä 1939–1940 varten.
Kuva: Urheilumuseo.

Paavo Nurmen sekuntikello Pariisin olympialaisissa 1924. Kuva: Urheilumuseo.